tiistai, 9. helmikuu 2010

Mutakakkua ja sotkuisia astioita

Tässä tiistai-illan ratoksi puuhastelin mutakakkua ja sotkin aimo kasan astioita samalla, tietenkin.

Ohje oli suhteellisen helppo, sen jostain paketista kaappasin.

 

Mutakakku

200g suklaata(talous- tai leivontasuklaata)

1 tl leivinjauhetta

4 kananmunaa

2 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoa

200g voita

 

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Vaahdota sokeri ja kananmunat valkoiseksi vaahdoksi. Sulata rasva ja suklaa vesihauteessa. Kaada suklaarasva sokerikananmunaseokseen. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita varoen.

Kaada seos voideltuun ja jauhoitettuun pyöreään vuokaan(25cm). Paista uunissa n. 12min.

Tarjoile kermavaahdon, vaniljajäätelön tms kera.

 

Kuvaa en saanut lisättyä kun en osaa..

maanantai, 8. helmikuu 2010

Talvisen sunnuntain reseptejä - "currysoijapata"

Tämä on siis ylhäisessä yksinkertaisuudessaan aika maittava resepti. Kyhäsin sen kerran kun muita aineksia ei ollut ja halusin tehdä soijasta jotain hyvää.

 

Currysoijapata

 

n. 6 desin annos riisiä keitettynä

n. 6 desiä liotettuja soijasuikaleita

kermaa maun mukaan

currymaustetta, suolaa, kasvisliemikuutio

 

Eli siis keitä riisiä(itse käytän perus pikariisiä kun teen tämän ruoan yleensä kiireisenä päivänä) sopiva annos ja liota keittämällä soijasuikaleet. Laita ainekset pannulle, lisää kermaa haluamasi määrä(itse en tee kovin nestemäistä) ja mausta. Anna muhia noin kymmenen minuuttia, jotta curryn maku tasaantuu. Voilá! Helppo ja maukas "pikaruoka" on valmis :). Tätä syö helposti parikin päivää.

perjantai, 15. tammikuu 2010

Virkistävä aurinko-tomaattisalaatti

Tämä on siis muunnelma perus aurinkokuivatusta tomaatista tehdystä salaatista. Majoneesista huolimatta hyvin raikkaan makuinen, kunhan et läträä koko kastiketta salaattiin :)

 

Mozzarella-tomaattisalaatti

1 Annos

 

n. paketillinen mozzarellaa (niitä missä on neste mukana ja yksi klöntti)

salaatinlehtiä reilusti( käytin itse normaalia jääsalaattia, paremmin ehkä käy joku rapeampi vaihtoehto)

1 tomaatti

n. 4-6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä

rucolaa jos pitää

Vähän mustapippuria

 

Pese salaatti ja kuivaa se talouspaperin päällä. Revi salaatti sopiviksi paloiksi suoraan lautaselle. Pilko mozzarella ja tomaatti pieneksi kuutioksi ja ripottele salaatin päälle. Nostele hieman kuivattuja aurinkotomaatteja annoksen päälle. Lisää rucolaa haluamasi määrä. Pyöritä pippurimyllystä pari kierrosta salaatin päälle.

 

Raikkaampi majoneesi

 

2 munankeltuaista

2 rkl hieman makeaa sinappia

2 rkl sitruunamehua

suolaa, valkopippuria, paprikamaustetta maun mukaan

n. desi öljyä(tähän on hyvä esim. auringonkukkaöljy taikka maun mukaan joku vastaava)

 

Valuttele munankeltuaiset ja laita ne kulhoon. Lisää sinappi ja mausteet. Sekoita hieman sähkövatkaimella tai tehosekoittimessa. Lisää sitruunamehu ja sekoita lisää. Jatka sekoittamista ja tiputtele hieman kerrallaan öljyä sekaan. Kun kastike alkaa sakeutua, niin voit alkaa valuttamaan öljyä ohuena norona, kunnes kastike on sopivan paksuista.

 

Eikun syömään! :)

Pienenä vinkkinä että, salaattiin voi lisätä makunsa mukaan myös paahdettuja pinjansiemeniä tms.

perjantai, 15. tammikuu 2010

Uusi kirjoittelija..

Heipähei.

Olen siis 20 ja risat nainen Etelä-Suomesta. Kirjoittelen vähän mistä sattuu, pääasiassa päähän pälkähtäneet ruokaohjeeni, sun muuta kultturellia.

Mutta kiitos ja kumarrus, jos eksyt lukemaan blogiani ja jaksat myös kommentoida ohjeita, olivatko ne myös sinusta makoisia jnejne...

 

 

perjantai, 15. tammikuu 2010

Maaaahtava spagettikastikeohje

AURAJUUSTOKASTIKE

 

Öljyä

n. 2 prk kermaa

1 iso kesäkurpitsa kuutioina

n. 3 tomaattia kuutioina

1 iso sipuli tai pari pientä kuutioina

1 paketti aurajuustoa

suolaa, currymaustetta ja pippuria maun mukaan

 

Kaada hieman öljyä suurelle paistinpannulle tai kattilaan. Lisää pannulle kesäkurpitsat ja tomaatit. Kypsennä niitä kunnes ne ovat melkein pehmeitä. Lisää sekaan sipuli. Parin minuutin päästä lisää aurajuusto palottuna ja anna muhia. 

Kun kasvikset ovat pehmeitä, lisää kermat ja mausteet ja anna muhia vielä noin 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä. Maista välillä onko maku oikea.

 

Bon Appetít!